Featured Slider

Ensimmäinen HCR - juostu!



MINÄ TEIN SEN!!



Minun Helsinki City Runini starttasi vähän klo 15.10 jälkeen, kun pääsimme juoksemaan lähtöviivan yli kaverini Annikan kanssa. Olimme startanneet oranssista lähtöryhmästä ja arvioineet tavoiteaikamme "hieman" liian kovaksi. 1.41.00 sijaan 1.46.00 olisi lähempänä tämän hetkistä kuntoa. Suunnitelmanamme oli lähteä juoksemaan ensimmäinen 5 km reilua 5min/km ja kiristää siitä sitten aina pikkuisen joka 5 km:n välein eli kyppiin asti vitosta ja siitä sitten vähän alle jos tuntuu siltä, että voimat riittää.. Jostain kumman syystä aivan jokainen kerta lähden juoksemaan uuden ennätyksen houkutuksen kuva silmissä. Eikä missään vaiheessa tule mieleen päälä olevan stressin vaikutukset kehoon, teipattu jalka tai vähäiset juoksukilometrit. Ei todellakaan. Mikään "Kuha juoksee" ei vaan ole mun juttu.


Lähdimme juoksemaan isona massana ja minun oli todella vaikea löytää tilaa juosta. Ensimmäiselle juomapisteelle asti juoksu oli paikan hakemista, juoksuväylän hakemista, ohittelua ja minun ohittamistani. Taisimme pari kertaa jo erkaantua Annikan kanssa ja löysimme toisemme kuitenkin aina loppujen lopuksi. Kadunvarsilla juostessa ja katukivikoiden reunoilta pomppiessani tai pyörätien sivua kirmatessani jouduin keskittymän todella tarkasti askeleihini. Minulla oli siis ristinäni löysä teipattu nilkka ja kaikki keskittymiseni hienoilta maisemilta meni aika lailla omaan juoksutilaani ja askeltamiseen erilaisilla alustoilla. Jouduimme ottamaan alkumatkasta spurtteja, että kilometrivauhti pysyisi suunnitellun ajan tuntumassa. Ensimmäisen viiden kilometrin väliaika painui päälle vitosen. Omasta mielestäni ensimmäinen väliaikapaikka oli asetettu väärin, sillä se antoi väliajakseni 5.18min/km( ehkä se laskettiin startista?!!). Joku muukin arveli ensimmäisen vitosen olleen parisataa metriä liian pitkä. Muuten ensimmäinen vitonen sujui kevyesti.


HCR-reitti.




Lähestyessä kymppiä askel oli edelleen kevyt ja tuntui, että olisin kirinyt vauhdissa hieman verrattuna ensimmäiseen vitoseen. Kymppi oli juostu ajassa 50.48 ja se teki noin 5,05 min/km-keskivauhdin kympille. Tämä olisi ihan hyvä alku, tästä voisi kiristää, ehdin jo ajatella. Olin kuitenkin viime päivinä pelännyt pahinta, sillä pariin viikkoon juoksu ei ollut enää lenkeillä kulkenut ja 5,30min/km  vauhtikin oli ollut tiukassa. Vähäisen harjoittelun lomassa juoksussani oli ollut aaltoliikettä jo aiemmin, vaikka oli ollut tukkoista ja vaikeaa, niin välillä olikin hyvin kevyttä ja sujuvaa. Toivoin että nyt aaltoliike vaihtaisi suuntaansa tähän kisaan.. .turhaan.. Kympin jälkeen energiat alkoivat loppua.. En vaan jaksanut.. jalat alkoivat painaa.. Tunsin kuinka askel alkoi hidastua ja maitohappoa muodostua jalkojen lihaksiin.. En käsittänyt yhtään.. mitäh?! - tällä vauhdilla..!?? ja kympin jälkeen..!!?? Jostain alkoi kuulua "kolinaa".. Kunnes tajusin, että nauttimani urheilujuomat ja vesi hölskyvät mahassa. Nesteet eivät imeytyneet ja vatsa alkoi kovettua. Olisin tarvinnut energiaa, mutta nesteet eivät imeytyneet. Juokseminen oli todella vaikeaa. Selät alkoivat mennä ohi ja juoksu oli vaikeaa. Huomasin myös oudon asian juoksussani. Vaikeuksista huolimatta minun oli erittäin helppo juosta ylämäkiä, silloin sain yleensä minut ohittaneet kiinni ja alamäissä annoin jalkojen pyöriä kevyesti ja sain taas ihmisiä kiinni, mutta tasaisella eteneminen oli todella vaikeaa. Hiekkatieosuudet olivat minulle todella vaikeita tällä kertaa, jalat pyörivät irtokivien päällä kuin tyhjää..

Sain sinniteltyä itseni 15 km:n kyltille saakka ja siihen mennessä kilometrivauhtini oli kokonaisuudessaan hiipunut jo 5.09 min/km-tasolle.. Sitten juomapiste häämötti edessä  ja joku nainen huusi sanan "rusinoita!". -Jes! ajattelin, tässä voisi olla pelastukseni. Jos en saa mitään nestettä imeytymään, niin mahtaisiko suun kautta imeytyä rusinoista joitain sokereita verenkiertoon, kun mutustelisin rusinoita loppumatkan suussani..?! Ei varmaan mitenkään pidä paikkaansa, mutta rusinoiden mussutus auttoi minua henkisesti. Päivä oli myös lämmin ja ainakin tähän juoksuuni se vaikutti kovasti. Aina auringossa juostessa tuntui todella vaikealta, ihan kuin iho ei hengittäisi ollenkaan ja nautin kovasti viileästä tuulen vireestä ja varjopaikoista, niissä juokseminen tuntui hyvältä ja nautittavalta. Rusinoiden henkisen boostin avulla jaksoin seuraavat pari kolme kilometriä melko helposti. 18 kilometrin kohdalla jalat alkoivat taas painaa ja vatsa alkoi polttelemaan. Päätin vain taistella kilometri kerrallaan, vaikka väsymys painoi ja askel ei noussut ollenkaan. 20 kilometrikyltin jälkeen tiesin, että raahaudun maaliin vaikka väkisin. Olo oli kuitenkin jo niin loppu, että pelkäsin juoksevani itseni niin puhki, että pyörryn johonkin vähän ennen maalia. Tieto maalin läheisyydestä sai minut yrittämään kiristää vauhtia loppua kohti. Oli aivan mahtavaa nähdä uimastadionin rakennus ja tunnistaa alkuverryttelystä tuttuja paikkoja. Sitten ohjaus jalkapallostadionille ja sen sisälle juoksemaan. Sain kuin sainkin loppukirissä ohitettua muutaman edessä juoksijan. Mutta maalissa - olin ihan poikki ja vatsassa poltteli.. Hämmästyksekseni juoksukaverini tuli maaliin ihan perässäni, vaikka emme olleetkaan juosseet rintarinnan kuin puolet matkasta.



Siinä sitten se on lopputulos - taistelua ainakin puolet matkasta.



Maalissa tunnelmat olivat sekavat.. Toisaalta olin onnellinen, että olin selvinnyt maaliin ja aika oli kuitenkin alle 1.50.00. Silti aika oli huonompi mitä olin toivonut. Maalissa oli ihana pöhinä päällä, ihmiset fiilistelivät ja ottivat kuvia. Olin itse nopean lähtöni vuoksi unohtanut kännykkäkäsivyön kotiin ja jouduin juoksemaan ilman kännykkää. Maalissa olimme ihan ummikkoja, kun emme päässeet heti kuvailemaan mitaleja ja jakamaan tunnelmia someen. Annika onneksi bongasi tuttavansa, joka ikuisti meidät HCR-ständin edessä. Olimme me siellä vaikka kukaan ei nähnytkään.. =) Kentällä oli todellakin ihanaa vilskettä, mainosständejä ja jaossa erilaisia tuotenäytteitä, alkoholitonta kuohuviiniä ja olutta ja rusinoita,  niitä minä osaan arvostaa tämän päivän jälkeen aivan eri tavalla kuin ennen. 



Kumpikin onnellisesti maalissa - niin hienoa!


Lähdimme kävelemään tai paremminkin hoipertelemaan kohti kentän ulosmenokulmaa ja sieltä kohti linja-autoa. Linja-autoon pääsyyn meni tovi, sillä olo jouksun jälkeen oli ihan tööt. En todellakaan tiedä mitä tapahtui, mutta oli kyllä yksi vaikeimpia juoksujani. Tällä kertaa voin rehellisesti sanoa, että annoin kaikkeni ja yhtään nopeampaa en olisi päässyt. Tätä on turha jossitella, kaikki oli nyt annettu. Linja-autoon saavuttuamme kuulimme, että meitä olikin jo odoteltu juoksukaverimme Orvon toimesta. Orvo juoksee kisoissa yleensä alkuvauhdin minua hieman hitaampaa (lue: järkevämmin ), kun kirmaan alut aina kovempaa (lue: tyhmemmin). Tasaisella vauhdillaan Orvo ottaa minut aina lopussa kiinni ja viimeiset kilometrit taistelemme sitten kumpi tulee ensin maaliin. Tänään se oli Orvo, joka tuli maalin itseäni reilu minuutti nopeammin. Emme tosin nähneet toisiamme koko juoksun aikana. Olen superonnellinen niiden kaikkien puolesta, jotka juoksivat tapahtumassa hyvän juoksun, ehkäpä oman ennätyksensä. Onnea onnistuneille!!!





HCR tapahtumana oli oikein onnistunut. Omalta osaltani jäi kyllä niin paljon hampaankoloon, että toivon päätyväni juoksemaan tänne myös ensi kerralla. Oma juoksuni oli nyt niin kärsimystä, etten ehtinyt keskittyä kauniisiin ja erilaisiin maisemiin, mutta hienoja ne olivat. Toivoisin vielä pääseväni tälle samalle reitille pitkikselle. Nauttimaan sellaisella hiljaisella kiireettömällä vauhdilla kauniista ja mahtavista maisemista. Joku Helsinkiä tunteva voisi kertoilla samalla minulle paikoista ja maisemista. Anyone? =) Ensi kerralla voisin ehkä tehdä kuten kaverini Anna ja tulla Helsinkiin jo päivää ennen ja nautiskella kaupungin tunnelmasta ja kisafiiliksestä pitemmän kaavan mukaan. Kun ihmettelin ihmisten vähyyttä, niin se kertoi vain hienosti onnistuneesta aikataulujen porrastamisesta. Missään ei tarvinnut jonottaa. Edes vessaan en jonottanut koko aikana ja miten ihanaa oli käydä suihkussa ja saunassa uimastadionilla. Sielläkin oli tilaa hienosti. Ensi vuonna muistan sitten ottaa uimapuvun mukaani. =) Haluaisin myös vihdoin tavata kaikki ne juoksublogien kautta sometutuiksi muodostuneet juoksubloggarit myös livenä. Tässä tapahtumassa piti nahdä ja tavata kaikki, mutta kuinkas kävikään? 

Kotimatkalla linja-autossa oli alkumatkasta tunnelmaa kun ihmiset kävivät läpi juoksujaan. Takapenkin miehet olivat keksineet oivan suunnitelman: Kun juoksee puolikkaan vain kerran vuodessa niin se on aina SB (season best) eli kilpailijan kauden paras tulos.


Matka oli kaikenkaikkiaan mahtava kokemus. Kuka muu oli mukana HCR:ssä? Aiotko tulla ensi vuonna? Mitä haluaisit ensi vuonna kokea? Jäikö sinulla parantamisen varaa tai mitä haluaisit ensi vuonna erityisesti nähdä tai kokea? Fiiliksiä? Kerro minulle. Luen mielelläni teidän kaikkien ihanien kokemuksia tuosta ikimuistoisesta päivästä. 



Ai niin. Kannattiko lähteä mukaan?! -Todellakin kannatti! Kaikista vaikeuksista huolimatta olen monta hienoa hetkeä ja kokemusta rikkaampi. Kiitos HCR-tiimiläiset, järjestäjät, talkoolaiset, juoksijat, kannustajat, SUL ja kaikki, jotka osallistuivat päivän järjestämiseen tavalla tai toisella. <3

P.S. Kotiin saavuttuani ja pengottuani urheilukassiani jouduin myöntämään, että en löytänyt HCR-mitaliani enää mistään.. Olipahan seikkailu. =)

HCR - LÄHDÖSSÄ




Valmistautuminen

Sain osallistumiseni Helsinki City Run -tapahtumaan blogiyhteistyönä ja olin superonnellinen ja kiitollinen, sillä olin koko viime kevään lueskellut jalkavaivaisena toisten hehkutuksia tapahtumasta. Tänä vuonna tilanteeni oli vähän parempi, tosin jalkavaivat olivat edelleen vaivanneet ja kilometrejä minulla on koossa alkuvuodesta vajaa 300 km. Olen joutunut taiteilemaan jalkavaivojen kanssa ja potimaan, pystyykö kipuilevalla jalalla juoksemaan ?! Lenkkeilemään olen päässyt noin 1-3 kertaa viikossa ja kovempia treenejä sain alle muutamia ja pari kisaa (täällä, ja täällä), jotka käyvät treenistä nekin. Lisäksi olen osallistunut juoksukouluun, jossa muistuteltiin juoksuharjoittelun perusteista ja opastettin monipuolisen harjoittelun saloihin. Oma harjoitteluni ei ollut ehjää, koska en voinut juuri juosta pitempiä maktkoja, ettei jalka rasittuisi. Halusin kuitenkin osallistua niin paljon hehkutettuun tapahtumaan, että tiesin pystyväni juoksemaan jalka teipattuna.


Minun evääni matkalle: teippiä ja teipattu jalka, luottokengät, HCR-paita ja kilpailunumero

Kiirettä ja stressaavia viikkoja

Koko tapahtumaan osallistumista ja siihen valmistautumista valitettavasti varjosti todella kovat työkiiret, jotka sijoittuvat aina kevääseen. Kaikessa mahdottomuudessaan olen tehnyt pitkiä työpäiviä ja vapaa-aikaa ovat lisäksi täyttäneet lasten harrastukset kuten juuri maastokisoissa alkanut yleisurheilukausi ja meidän vanhempien yhteinen harrastus eli kuntopesis on juuri startannut ja joukkuejärjestelyt vaativat nekin aikansa. Olin lupautunut vielä ohjaamaan lasten yleisurheilevaa iltapäiväkerhoa, aina kuin ehtisin, joten nämä viimeiset viikot ennen HCR:ää ovat olleet stressin siivittämiä ja mietinkin, että mitenkähän selviän tästä kaikesta.
  

 Juoksukaverin kanssa matkaan

Olin lähdössä yhteislinja-autokuljetuksella kohti Helsinkiä ja mukaani oli tulossa juoksukaverini Annika. Olimme suunnitelleet juoksevamme yhdessä, koska Annikalla on rautainen kestävyys, mutta minulla on (vielä) hieman nopeampi vauhti ja vauhtikestävyys, voisimme siis tukea toisiamme. Olimme tehneet pari reilun kympin lenkkiä yhdessä, jossa juoksimme kevyesti hieman alle 5min/km-vauhtia ja päätimme laittaa itsemme samaan lähtöryhmään. Laitoimme tavoiteajaksi 1.41, vaikka todellisuudessa lähdimme tavoittelemaan noin 1.45 aikaa. Tuon pitäisi tulla sillä noin 5 min/km-vauhdilla. Annikalle se olisi ennätys, itselleni ei mutta näin toiskuntoisena ja vähän juosseena joutunen hyväksymään tosiasiat ja toivomaan, että ennätykset ovat jossain edessäpäin..


Minä ja Annika - juuri ennen lähtöä

 Yhteiskyydityksellä perille

Lähdin matkaan yhteiskyydityslinja-autolla ja se oli vaivaton tapa matkustaa, sillä linja-auto otti kyytiin matkalta ja eteni yhden paussin taktiikalle aina Olympiastadionin viereen parkkiin. Linja-autosta löytyi tuttuja juoksijoita eri juoksutapahtumista ja vähän tuntemattomimpiakin juoksijoita. Yhdessä oli kiva vaihtaa kuulumisia ja käydä läpi juoksutaktiikoita. Linja-automme oli perillä Helsingissä vasta puoli yhden maissa. 


Uutta ja ihmeellistä

Vaikka juoksunumerot olikin jaettu jo alkumatkasta bussissa, tuntui että aikaa ei kauheasti expoiluun kisahallissa ollut sillä paikka alkoi hiljentyä ohjelmasta. Ehdimme kuitenkin tutustumaan tarjontaan, vaikka jännityksen sekaisissa fiiliksissä en kyennyt sovittelemaan saatikka ostamaan itselleni mitään. Olisin tarvinnut toki uudet juoksukengät, pirteämpiä juoksuvaatteita ja juoksuvyön, mutta niiden hankkiminen jäisi hamaan tulevaisuuteen. Aikaa meni vaatteiden vaihdon kanssa säheltämiseen ja loppujen lopuksi taisimme vaihtaa ne Töölön kisa-hallin suihkutiloissa, sillä saimme jättää tavarat siinä lähistöllä parkissa olleeseen autoon.  Kaikki oli minulle ensikertalaisena uutta ja ihmeellistä, vaikka linja-autokuski ystävällisesti ohjasikin käsimerkein meitä aina lähtemään oikeaan suuntaan. Minun oli tarkoitus treffata vihdoinkin Juoksuaskeleet -Satu, mutta viestittelyistä ja soitostakin huolimatta aikataulut ja askelmerkit eivät vaan yksinkertaisesti kohdanneet. 


HRC.fi
Missä kaikki ihmiset ovat?

Ennen lähtöä ihmettelimme ihmisten vähäistä määrää Töölön kisa-hallilla ja itse lähtöaukealla. Olimme lähdössä matkaan toisessa lähtöryhmässä ja ihmiset alkoivat valua aukealle vasta vähän ennen lähtöä. Ei niitä minun mielestäni niin paljon silti ollut. Ihan kuin vähän isommassa juoksutapahtumassa. Syy ihmisten vähyyteen johtui tietysti porrastetuista lähdöistä ja niinpä koko ajan tuntui vähän ihmeelliseltä uskoa, että täällä olisi vajaa 10 000 ihmistä juoksemassa samaa kierrosta. Positiivista oli tietysti se, että oli tilaa ja mahtui liikkumaan. 

Viime hetken tunnelmat

Kävimme verkkailemassa uimastadionin luona ja pääsimme näkemään Martinan treeniryhmän viimeistelyt ennen h-hetkeä. Verryttelimme vähän ja kipaisimme sitten lähtöaukiolle, jossa meidän juoksukaverimme Anna yllätti meidät tulemalla moikkaamaan. Anna oli tullu Helsinkiin jo edellisenä päivänä ja viettänyt laatuaikaa itsekseen. Nyt hän odottelisi vielä jonkin aikaa ruskean ryhmän lähtöä. Meidät oranssit oltiin jo kutsutte lähtöalueelle. Niin jännää.. Kohta alkaisi ensimmäinen HRC:äni...


Tulee taas niin pitkä postaus, että pakko kirjoittaa loppuosa erikseen.. Jatkoa seuraa.. =)











HARJOITUSVIIKKO 17/2017 KUVANA


Tämä kuva vaan jotenkin kuvaa hyvin harjoitusviikkoani..
Harjoitusviikko kuvana







- Katso edellä olevaa kuvaa ja mieti mitä se voisi kertoa harjoitusviikostani.. Sitten voit lukea alapuolelta, miten se kuvaa edellistä viikkoani.










- Kuvassa paljon tyhjää, joka kuvaa lepoa eli päiviä ilman treeniä. Kaksi jalkaa kuvaavat sekä viikon kahta ainoaa juoksulenkkiä sekä samalla ne ovat pääosan esittäjiä ja suunnan näyttäjiä. Olisin nimittäin voinut juosta enemmänkin, mutta minun on kuunneltava jalkojani ja ne tuntuivat väsyneiltä. Suunnitellut harjoitukset eivät onnistuneet. Jalat seisovat tasaisella maalla, joka kuvaa tapauksessani hyvää edellistä viikkoa. Tarkkasilmäiset huomaavat, että vasemmassa lenkkarissa on kärjessä pieni lovi. Se symbolisoi vasemman jalan jalkavaivoja..








Kuva hitaista lenkkikavereista tiistain lenkillä.


Koska harjoitusviikkoani edelsi minulle kova edellinen treeniviikko, jossa kolme viimeistä päivää oli treeniä ja niistä kaksi kovaa peräkkäin. Päätin ehdottomasti levätä maanantain, ainakin. Tiistaina lähdin koiran kanssa kokeilemaan miltä jalkani tuntuvat ja ne olivat niin väsyneet, että juoksentelimme erittäin rauhallisesti 6 km:n peruslenkin. Keskiviikkona sitten pidin levon taas, sillä jalat eivät tuntuneet valmiilta kovempaan juoksuun. Torstaina minä en päässyt juoksemaan lapsenhoito-ongelmien vuoksi, vaikka muuten se olisi ollut ihan mahdollista ainakin kevyesti. Perjantaina minun piti juosta tasavauhtinen lenkki noin 5.30min /km-vauhdilla ja matkaa olisi saanut olla 10-14km. Vauhti ei pysynyt ihan niin tasaisena kun olisin halunnut, mutta syynä oli reitin mäkisyys ja erilaiset juoksualustat kuten soratie, pururata ja asfaltti sekä ylä- ja alamäet. Loppujen lopuksi kilometrivauhdiksi tuli 5.18 min/km eli tuli juostua liian kovaa. Muistelen, että lenkki ei tuntunut erityisen helpolta. Edellinen viikko oli jättänyt rasitusta jalkoihin. Lauantai ja sunnuntai menivät lepäillessä ja muuten vain touhutessa lenkille lähdin vasta maanantaina. Sen verran paljastan, että jalat eivät tuntuneet vieläkään levänneiltä.. Ou nou..




maanantaina - lepo
tiistaina - superhidas ja rento 6 km:n lenkki koiran kanssa
keskiviikko - lepo
torstai - lepo
perjantai - 10.33km / 54.40
lauantai - lepo
sunnuntai - lepo





Juoksua yhteensä: 16.33km ja jalat tuntuvat edelleen rasittuneilta ja koko keho myös. Täytyy varmaan venytellä ja rullailla kehoa auki ja kuona-aineita liikkeelle huomenna tiistaina.




Supermahtavaa alkanutta viikkoa kaikille! HCR-lähestyy uhmaavasti ja ajatukset hiipivät kohti puolimaratonia ja siihen valmistautumisrutiineja.. =)








P.S. Millainen kuva kuvaisi parhaiten sinun harjoitusviikkoasia? =)