HARJOITUSVIIKKO 25/2016





VIIKKO 25

Maanantaina treenattiin kaupunkipuutarhan maisemissa.

Torstaina kävin juoksemassa reippaan saunalenkin näissä maisemissa.



Perjantaina juostiin puolipitkis hiekkateitä ja sorateitä pitkin.

Juhannus.


Lauantaina käveltiin 90 minuutin iltalenkki lasten ja koiran kanssa.


Sunnuntaina pakkolepoa ja kävin hierottamassa pohkeet ja jalkaterät tukkoisuuden vuoksi.




maanantai                 lenkki 5km + loikkia ja koordinaatit sekä lihaskuntoa kahvakuulilla

tiistai                         lepo  (lapset eivät halunneet lähteä mukaan vetoharjoituksiin )

keskiviikko               lepo

torstai                        6km/29min

perjantai                    16 km /90min

lauantai                     kävelyä

sunnuntai                  hieronta

Juoksua 27km 


Tämä viikko oli kovin ristiriitainen jalkavaivan vuoksi. Alkuviikosta tuntui, että jalkaterään ei sattunut enää yhtään. Ajattelin, että jalka on alkanut nyt todella kuntoutumaan. Kunnes eteen tuli kaksi kovaa kuormittavaa lenkkiä torstaina  ja perjantaina sekä huonosti nukutut yöt kuumuuden takia niin tadaa - jalat kokonaan jumissa ja jalkaterät kipeät. Pääsin onneksi pikapikaa hierontaan ystävälleni, joka on urheiluhieroja. Ihmeellisintä oli, että tällä kertaa jumissa olikin oikean jalan sijaan vasen pohje ja jalkaterä. Ulvoin kivusta, kun hän käsitteli vasemman jalan palantaarijännettä. Vasen jalka ei ole oireillut vielä mitenkään, mutta hierottaessa se oli todella jumipesäke. Oikea jalka joka on vihoitellut koko kevään, oli paljon rennompi ja toipumassa. 

Ohjeet hierojakaverilta tuleviin päiviin olivat: 

-3 kertaa päivässä 20 min jäätä jalkateriin ja pohkeisiin
-3 kertaa päivässä tulehduskipulääkettä
-3 kertaa päivässä venyttelyä 
-kinestesiateippaukset molempiin jalkoihin

Juoksua verryttelyasteella ja kuntouttavaa lihaskuntoa ja venyttelyä sekä korvaavaa harjoitelua tiedossa.Uskon, että mistään vakavasta ei ole kysymys vaan jalat vain menivät tukkoon harjoituksista.



Täytyy lisäksi alkaa taas käyttää näitä - kaikki keinot kätössä - ainakin melkein! 


Tämä alkaa jo tuntua todelliselta seikkailulta, kun ei yhtään tiedä mitä eteen tulee. Mutta seikkaillaan sitten - välillä askel eteenpäin, ehkä toinenkin ja välillä taaksepäin. Tämä kuuluu tähän harrastukseen. =)




Supermahtavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja