Ihan "OoKoo" kehon kuntoindeksi

Pääsin osallistumaan työpaikkani kautta työhyvinvointia tukevaan kuntomittaukseen, jossa kartoitettiin kehon koostumusta sekä kehonkuntoindeksiä. Ja huh-hah-hoijakkaa, sieltä tuli paljon yllättäviä asioita tietoon ja asioita, joita olen yrittänyt sivuuttaa. Jotain positiivista löytyi, jotain uutta ja jotain, joka ei ehkä onnistunut mittauksen suhteen. Muuten testit olivat ihan "OoKoo", kuten tuloksissa sanottiin. Mutta hei! Ne jotka tuntevat minut, tietävät, että "ihan OoKoo!" ei kuulu minun sanavarastooni. En edes ymmärrä sitä.=)

Tulokset eivät juuri yllättäneet: a) painan liikaa, b) minulla on liian korkea rasvaprosentti ja c) vyötärön ympärykseni on liian suuri. Vaikka asia olikin minulle tiedossa, on jotenkin kauhean vaikeaa hyväksyä asia vielä virallista kautta. Lisäksi jäi harmitamaan, että juuri mittauspäivänä kehoni oli turvonnut ja painoi pari kiloa enemmän kuin aikaisemmin ja esimerkiksi tänään. Mutta aina ei ole se optimaalisin päivä mittaukseen.=)

Kuntotestauspaperit täynnä tärkeitä numeroita ja viitearvoja.


Vaikka minulla oli mittauksen mukaan yli normaanlin verran rasvaa, myös lihasten osuus kehon painosta oli normaalia suurempi. JEE! Positiivista oli myös, että keho on tasapainossa. Käsien puristusvoima oli keskiverto eli normaalia luokkaa, joka nyt ei erityisesti yllätä. Kuitenkin haluan jatkossa keskittyä parantamaan lihaskuntoa ja myös tätä puristusvoimaa. Kestävyyskunto puolestaan oli hyvä, mutta se jäi omia normaaliarvojani alemmaksi. Kestävyyskunto on koko elämäni ollut todella hyvä, lienen saanut hyvät geenit. Nyt leposykkeeseen perustuva testaus antoi arvoksi 38 ml/kg/min ja se ei todellakaan ole mikään minun lukuni. Tosin testaaja kysyi, montako kertaa olen liikkunut viikossa rasittavasti edellisen puolen vuoden aikana. No laskin nopeasti päässäni keskiarvoksi noin 2 kertaa viikko, johtuen esim. plantaarifaskiitin aiheuttamasta pakkolepojaksosta. Olisiko sitten tuo aktiivisuuden väärä (tämänhetkinen) arvo tiputtanut kuntoarvioni alas??!! En tiedä.

Kotona oli pakko testata tuo kestävyyskunto uudestaan. =)


Jääräpää kun olen, niin.. kotona oli aivan pakko testata kuntoni Polar M400:urheilukelloni kuntotestillä ja kuinkas kävikään.. Nykyisellä aktiivisuudellani kuntotestitulos nousi huimasti hyvästä huippuun. Tiedän, että minulla on aina ollut hyvä kestävyyskunto ja jos kuntoindeksitesti oli oikeassa, niin sitten minulla taitaa olla kyky nostaa rapistunut kuntoni todella nopeasti ylös. Tai sitten mittaustulokseen vaikutti jonkin ulkopuolinen tekijä, kuten väärä viitearvo tai hermostuneisuus testitilanteessa.

Olen silti testistä tyytyväinen, sillä aion ottaa sen antaman palautteen vastaan ja muuttaa elämääni terveellisemmäksi:

1.) TIMMIKUU - KEVEYS Opettelen syömään, oikein ja terveellisemmin. Nyt olen tiputtanut jo -4kg tammikuun aikana painostani. Matka jatkuu ja - 6kg jäljellä.

2.) KUNTOPROJEKTI - KESTÄVYYS Aion treenata itseni puolimaratonille toukokuuksi. Toivon oppivani treenaamaan niin, että jalkani säästyvät rasitusvammoilta.

3.) TIMMITRIMMI - VOIMA Tavoitteeni on saada keho kiinteytymään lihaskuntoharjoittelun avulla. Kaikki erilaiset haasteet ja hyvät kotijumppaohjeet otetaan vastaan ilolla. =)

Koska pidän ja innostun tavoitteita ja mittaamisesta, odotan innolla löytäväni uuden testin puolen vuoden päästä. Silloin toivon olevani paljon paremmassa kunnossa eli vähemmän rasvaa, voimakkaammat lihakset ja vieläkin parempi kestävyyskunto. Minua motivoi juuri tälläiset testit, jotka näyttävät, että voin itse omillani elämäntavoillani vaikuttaa terveyteen ja toimintakykyyni.



Minä uskon pinkkiin. Uskotko sinä? =)

Silti tälläisten testien jälkeen alan helposti miettimään, voinko olla tyytyväinen itseeni, vaikka kaikki arvot eivät olekaan aivan ihanteellisia. Olen aina elänyt harhakuvassa, että olen sopivan kokoinen, vaikka paino onkin hivunnut ylöspäin. Joskus mietin, että mikähän häiriötila tämäkin on, että näkee peilistä itsensä sopivana tai jopa laihana, kun samaan aikaa housut kiristävät ja vaatekoko suurenee. =) Ulkonäköseikkoja tärkeämpää minulle on ollut, että minulla on hyvä olla kehossa itsesi kanssa ja kehoni pysyy vahvana ja voimakkaana vielä pitkään.

Nähdessäni yllä olevan kortin ja sen teksin ajattelin, sen heti liittyvän hyvinvointiin. Niinpä liitän sen tänne. Uskon, että terveyteen vaikuttaa myös sosiaalisuus. Toisten kanssa nauraminen keventää päivää ja samalla ne kaloritkin palavat tai ikävät asiat unohtuvat. Ihmiset miettivät helposti itseään ja tavoitteitaan ulkoisten seikkojen kautta. -Pitää olla hoikempi, että näyttää paremmalta ja kauniimmalta. Minä uskon, että kehon muodosta huolimatta kauneus tulee ihmisen sisältä. Onnellinen ihminen säteilee hyvää mieltä ja hyvää oloa ympärilleen.  Positiivinen elämänasenne ja uusiin mahdollisuuksiin uskominen vie eteenpäin terveydessäkin. En jää murehtimaan tuloksia vaa teen pieniä valintoja päivittäin kohti terveellisempää arkea ja hyvinvoivaa kehoa. Täältä tullaan elämä.



Oletteko te käyneet kuntotesteissä tai kehonkoostumusmittauksissa? Onko niissä paljastunut jotain uutta? Miten te olette reagoineet tuloksiin ja oletteko muuttaneet jotain tai tehneet tavoitteita kohti parempia tuloksia?

Supermahtavaa loppuviikkoa kaikille!




9 kommenttia

Hanna / Sporttaillaan kirjoitti...

Hienosti kirjoitettu tuossa lopussa. Loppujen lopuksi lukuja tärkeämpää on tunne omasta kehosta ja olosta. Mullekin ulkonäköseikkoja tärkempää on että kroppani pystyy toteuttamaan niitä asioita, joista haaveilen. Ulkoilla, pelata, jaksaa.

Ja hienostihan sun timmikuu-projekti on lähtenyt käyntiin! Vautsivau! Tsemppiä!

Unknown kirjoitti...

Moikka, Hanna!

Ja kiitos kivoista sanoistasi. =)Juu lukuja tärkeämpää aina kehon toimintakyky, vaikka sitähän nämä luvut koittavat ilmentää. Tosin olemme silti yksilöllisiä ja testit toteuttavat viitearvoja, keskiarvoja ja oletuksia. Itse olen havahtunut siihen, että tärkeää on huolehtia jatkossa siitä, että pystyn tekemään noita asioita, joista tykkään. Silloin kehokin saa osansa ja voi hyvin. Eli positiivisten asioiden kehä. =)

Timmikuu on alkanut ihan hyvin. Toivotaan, että jatkuu koko vuoden trimmitimmivuodeksi ja loppuelämäksi. Matkalla ollaan ja se on tärkeintä. Ja matkasta pitää nauttia tietysti. =)

Hyvää uutta vuotta sinulle Hanna ja tsemppiä treeneihin! =) Juoksuiloa!

Raita / Lenkillä pilkkujen kanssa kirjoitti...

Meillähän oli töissä syksyllä tämä sama mittaus. Puristusvoimatestissä paljastui, että oikea käsi toimii huonommin kuin vasen, olkapäässä on ilmeisesti mennyt aikaisemmin jotain vähän rikki. Samoin askellusvirheestä johtuen oikeassa jalassa on vähemmän lihasta kuin vasemmassa, ja sen olen kyllä tiennyt itsekin. Tuota jalkojen tilannetta yritän korjata tekemällä sellaisia lihaskuntoliikkeitä, jossa jalat tekee töitä erikseen, eikä niin, että vasen pääsisi tekemään enemmän hommia. Pikkuisen epäilen, että testi näytti mulle turhan alhaista rasvaprosenttia. En minä nyt niin kuivahtanut ole, että sen osalta ravitsemustila olisi alle suositellun... Ja en todellakaan pyri muuttamaan tätä kohti suosituksia. :D :D

Sulla on painonpudotus niin hurjan hienossa vauhdissa, että eihän tuosta paperista kannata yhtään harmistua!! Ja kuten itsekin totesit, testi osoittaa myös erittäin positiivisia asioita terveydestäsi ja kunnostasi. Sulla paranee hapenottokyky pelkällä painonpudotuksella monta pykälää! Hieno juoksukesä tulossa, suorastaan kiitävä! :D

Unknown kirjoitti...

Moikka, Raita!

Kiitos tsemppaavista sanoistasi! Minä en vain tavallaan ymmärrä, miten tuo rasvan osuus vaikuttaa noin kovasti, vaikka olen aina ollut paremmassa kunnossa kuin moni minua kevyempi.. Mikä sitten oikeasti on hyvää kuntoa? Mutta joo.. yritän nyt keventyä ja hankkia parempaa kuntoa. Tosin, tämä painonpudotus on hieman puduttavaa ja vaatii mieleltä paljon, koska paino sahaa toisinaan. Silloin pitäisi olla romahtamatta ja uskoa itseensä ja tavoitteisiinsa, vaikka mieluummin haluaisi lopettaa koko homman ja syödä koko herkkukaapin tyhjäksi. Niin.. =)

Hapenottokyvyn pointti oli se, että minulla on hyvä hapanottakyky, mutta en ymmärrä miten tuo testi tiputti sen yli kymmenellä pykälällä vaikka kotona samoin mitattuna se oli ihan normaali.

Toivotaan, että on tulossa hieno juoksukesä, meille molemmille! =)

Raita / Lenkillä pilkkujen kanssa kirjoitti...

Joo, siinä olen ihan samaa mieltä, että tuon testin näyttämä hapenottokyky ei varmaan pidä paikkaansa, jo ihan kisatulosten perusteella voidaan päätellä niin. Minä ajattelin, että yhtenä motivaationa painonpudotuksessa voisi toimia se, että se väistämättä parantaa hapenottokykyä, oli nykyinen arvo mikä tahansa. Olen miettinyt itsekin, minkä verran tuloksiin vaikuttaisi vaikka pari kiloa kevyempänä juokseminen, kyllähän se vaan vaikuttaisi.

anuk kirjoitti...

Moi, uusi lukija täällä!

Tuo sykemittarin hapenottokykytesti on kyllä tosi herkkä kaikelle. Ei se tarvitse kuin ns. huonon päivän, niin tulee paljon huonompi tuloksia verrattuna siihen, mikä on totta. Leposyke on jostain syystä himpun korkeampi kuin yleensä, niin siitäpä se jo laskee tuloksia. Pelkästään jo toisen tekemä testaustilanne voi muuttaa tuloksia.

Jään seuraamaan sun kirjoituksia. Itse aloittelen pitkähkön, vuosien sairastamisen jälkeen taas juoksua ja muuta kestävyysliikuntaa, kunto uuteen nousuun pikku hiljaa, lihasten metsästys ja painoa pikkuisen alas.

PS: Mulle on kerran eräs PT sanonut ihan pokalla, että mun takapuoli on terveysriski ;DD Kun ympärysmitta oli sen mielestä järkyttävän suuri verrattuna mun muuhun kroppaan. No olihan se, mutta onneksi itse tiesin, että jos on muuten hoikka, niin persevyyteen ei ole kukaan tiettävästi kuollut :)

Unknown kirjoitti...

Moikka, Raita!

Kiitos mielipiteestäsi. Kiva, että ollaan hapenottokyvystäni samaa mieltä, vaikka minusta on myös mukavaa, kun maailmasta löytyy eriäviä mielipiteitä ja kyseenalaistavaa näkökulmaa.

Tuo on kyllä hyvä pointti, eli keskittyä siihen miten painonpudotus keventää juoksun kuormitusta, ns. "parantaa hapenottokykyä" ,koska hapetettavaa massaa on vähemmän.. =) Noita taulukoita painon pudotuksen vaikutuksesta puolimaratonin tulokseen on olemassa useita. Odotellaan innolla, miltä juoksu tuntuu kesällä.=)

Eihän sinulla Raita ole mitään pudotettavaa, olet niin timmi jo nyt! =)

Unknown kirjoitti...


Moikka, anuk!

Tervetuloa bogini lukijaksi! Onpa ihana saada uusia lukijoita ja on aivan mahtavaa, kun kommentoitte ja kerrotte omista kokemuksistanne. Kiva, kun jäät seuraamaanja toivottavasti kommentoit jatkossakin. =)

Joo työhyvinvointitestiin mennessä en ollut ihan lukenut ohjeita, vaan liikkunut paljon edellisenä päivä. Olisi pitänyt pitä lepopäivä. Tosin, kun tein kotona tarkistusmittauksen, olin silloinkin edellisenä päivänä harjoitellut. Testitilanne ei ollut minulle luonnollinen, kun testaaja oli jokin muu. Tunsin itse sydämeni pomppoilut.. =)

Onnea kadonneet juoksukunnon metsästykseen! Sittenhän meitä on kaksi täällä..jotka etenevät kohti samoja tavoitteita askel kerrallaan. =)

Tuskin tosiaan tuollaisia diagnooseja on tehty!!=) Itse uskon edelleen, että tärkeintä on voida hyvin ja kantaa itsensä hyvällä kunnolla ja mielellä. =)

Supermahtavaa treeniviikkoa sinulle. Tule kertomaan välillä tännekin, miten etenet liikuntatavoitteissa ja onko sinulle mielessä jokin juoksutapahtuma, johon aiot tänä vuonna osallistua.

Loppukevennykseksi eräs kuulemani slogan: "Paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa!"

Tsemppiä treeneihin!! =)

anuk kirjoitti...

Thanks Marika :) Olen menossa toukokuun lopussa juoksentelemaan NUTS Karhunkierroksen 53 kilsalle ja kesäkuussa Jukolaan suunnistamaan, näin alkuun. Vielä kerkee päästä "rauhassa maaliin" kuntoon! Katsotaan sitten, mikä on tilanne ja miten nää muut liikuntariennot esim. pyöräsuunnistus ja soutuhommat edistyy.