Kesäillan karaus - mäkinen yllätys






Olin etsinyt Juoksija-lehden kilpailukalenterista kisoja lähistöllä ja näin ilmoituksen 26.5. Raumalla juostavasta Kesäillan karauksesta. Kun lähilenkkeilijöiden facebook-ryhmässä vielä löytyi muitakin osallistujia tapahtumaan, niin päätin lähteä mukaan. Mahtava ryhmähenki ja kuntoilutapahtumafiilis alkoivat nousta ilmaan, jo suunnitellessamme kimppakyytiä. Loppujen lopuksi matkasimme täydellä autolla, viiden kuntoilijan voimalla kohti Raumaa, Pitkäjärven rantaa ja juhlatalo Ooperin parkkipaikkaa. Autossa yksi kisaajista oli osallistunut juoksukisaan jo edellisenä vuonna ja varoitteli kovasti reitin korkeusprofiilista. Luvassa olisi kuulemma todella raastava reitti isoine mäkineen. En osannut pelätä mitään, sillä kurvatessamme Pitkäjärven kauniiseen rantamiljööseen, kyselin vielä mäkien perään. Niitä ei näkynyt rantamaisemassa ollenkaan. 

Kävimme ilmoittautumassa ja ihanat toimitsijat antoivat reilusti Juoksija-korttialennuksen, vaikka kortti olikin taas jäänyt kotiin. Yksi juoksukavereistani antoi hyvän vinkin jatkoa varten ja kehotti minua kuvaamaan Juoksija-korttini ja näyttämään jatkossa kuvaa puhelimestani. Kätevää todellakin, ei vain ole tunnut mieleen. =)  Alkuverryttelyssä lähdimme tutustumaan 4,7 km:n lenkkiin, joka kiertäisi Pitkäjärven ympäri. Alkuverryttelylenkillä reitti poikkesi metsään ja pururadalla, jossa hienosti maastoutuneet mäet tulivat esiin piiloistaan. Suurimmaksi huolekseni oli muodostunut nilkka, jota vihloi alkuverryttelyssä. Olin juossut pari lenkkiä teipaamattomalla nilkalla ja se ei ole ollut järkevää. Pesispeleissä en ole sitonut nilkkaa ollenkaan, mutta tänään nilkka vihoitteli sidottuna ensimmäisen kerran.


Kesäillan karaus 2017 starttasi ja osa juoksijoista ei tiennyt mikä edessä vielä odottaa..
Kisa starttasi klo: 20.00. Koska juoksututtuni oli varoitellut noin puolessa välissä ilmestyvistä mäistä, päätin aloittaa alussa mahdollisimman kovaa. Mäet tulisivat viemään voimani joka tapauksessa. Reitti alkoi sorapintaiselta parkkipaikalta ja lähti kulkemaan pitkin Pitkäjärven rannassa mutkittelevia erilaisia tieosuuksia. Ensimmäinen kilometri kulki tasaista rantatiepolkua suhteellisen reippaasti noin 4.30min/km. Seuraavaan kilometriin käännyimme asfaltille ja se sai vauhdin nopenemaan entisestään. Vauhtia oli noin 4.24min/km. Juoksimme neljän naisen ryppäässä ja minä juoksin viimeisenä. Sitten asfalttiosuudelta kaarrettiin hiekkatielle ja eteen ilmestyi "The Mäki". Juoksukaverini lähettämästä kisan korkeusprofiilista erottaa ihan selvästi noin puolesta matkasta alkavat koettelemukset.

Sain tehdä töitä, että pääsin mäen päälle. Vaikka kivutessa tuntui melko helpolta, alkoivat tuskat mäen päällä. Minut valtasi maitohappokangistuminen. Jalat eivät liikkuneet mihinkään. Sain raahattua itseni seuaavan pienemmän mäen päälle täysin tukkoisten jalkojeni kanssa. Mäen huipun jälkeen alkoi laskujohtoinen taival, joka tasoitti kilometriaikaa noin 5.04min/km, mutta ei helpottanut juoksua paljon, koska jalkani eivät juuri koukistuneet. Olisittepa nähneet ilmeeni kun pääsimme alamäkijakson alas ja seuraavan hieman pienempi ylämäki siinteli edessä. Tämä mäki oli edellistä vaikeampi päästä huippuunsa ja reidet hyytyivät hyytymistään. Juoksukaverini taisi ohittaa minut huipulla ja sanoi: "Älä jarruta!"


Mäkinen rataprofiili.


    
Ai, jarruta.. Minusta tuntui, että hyydyn ja jähmetyn siihen paikkaan. Pääsin taas alas jotenkuten tönkköjaloillani. Alamäkijuoksu on ollut minulle aina melko helppoa, muttä täällä en saanut jalkojani pyörimään. Lisäksi jouduin varomaan nilkkaani, oten otin alamäet varovasti jarrutellen. Kisaan mahtui kolmaskin mäki ja pari pienempää nousua. Kun Polarini näytti, että neljäs kilometri on täyttynyt, pidin mielessäni pienet voitontanssit (JI-HAA!) Seuraavat 700 metriä vaikka konttaan maaliin. En luovuta. Neljäs kilometri meni aikaan 5.00min/km  ja loppua ei kellosta tainut löytyäkään, en tiedä miksi... Maalissa kello pysähtyi aikaan 22.01 ja matkaa oli kertynyt 4.7km. 

Tämä oli kyllä taas yksi mahtava itsensä haastamiskisa. Maaliin tulon jälkeen odottelimme ryhmämme kokoon ja arvoimme pitkään, lähdemmekö verryttelemään lenkin uudestaan ympäri. (Automme muut juoksijat olivat minua enemän ultrahenkisiä kilometrien kerääjiä, joten tämän lyhyen lenkin lisäksi pitäisi juosta vielä yksi iltalenkki..) Lenkki oli niin kaunis ja haastava, että sitä olisi mukava lenkkeillä vähän vähemmällä tunnelatauksella ja maitohappoliemellä maustettuna. Voisin vain hissutella ja katselle kaunista järvimaisemaa. Emme lähteneet kuitenkaan verrytteleään, vaan palautimme numerolappumme, saimme osallistumismmitalimme ja menimme suihkuun. Viiden hengen kimppakyydissä paluumatka ilman suihkussakäyntiä olisi oma kokemuksensa sekin, mutta jätimme sellaiset elämykset toiseen kertaan. =)



En ollu viimeinen. =)


Idyllinen kevätilta päättyi pullakahvitarjoiluun ja miesten ja naisten sarjojen kolmen parhaan palkitsemiseen. Autostamme löytyi naisten voittaja ja minä sain yllätyksekseni pokaalin kolmannesta sijasta. Olipahan yllätys. Automatka puhuttin "juoksua" eli käytiin läpi kisatunnelmia ja suunniteltiin uusia etappeja. Olipa kiva hieman yllättävä perjantai-illan ryhmälenkki, vaikka tapahtumaan osallistumista olin suunnitellutkin.  Kilpailusta jäi hyvä mieli, koska se todellakin haastoi yrittämään. Tälläisiä mäkisiä itsensä voittamistreenejä toivoisin pääseväni juoksemaan enemmänkin, mutta en ole uskaltanut rasittaa nilkkaa vielä paljon. Ihme sekin, että jalka on kestänyt hyvin kisoja (Kop-kop-kop!!).

Suomen kesä on ihana. Tälläisistä illan ja yön juoksuista minä pidän. Niissä on sellaista ihanaa tunnelmaa. Vinkkaapa siis minulle jokin kesäinen ilta-yöjuoksutapahtuma, niin ehkä nähdään siellä... ;)






#Retkihaaste - retki linnakepuistoon


Reposaaren Linnakepuisto



Otan osaa #RETKIHAASTEeseen ja lupasin kertoilla retkistäni myös teille. Helatorstaina lähdimme retkelle Reposaareen eli paikallisten suussa ääntyvään Räpsööseen. Halusin viedä lapset tutustumaan merenrannalla, mutta metsän siimeksessä sijaitsevaan Linnakepuistoon. Puistossa on nähtävillä sodanaikaisia, mutta kunnostettuja bunkkereita, juoksuhautoja, korsuja ja ammusvarastoja. Kohteisiin saa tutustua vapaasti kiertäen opastauluilla merkattua reittiä. Jokaisesta kohteesta on vielä lisätietoa erikseen. Linnakepuistossa on myös näköalatorni, josta näkee pitkälle niin meren kuin mantereenkin suuntaan. Tämä on taas yksi Porinseudun hienoista ulkoilmakohteista, joissa on tekemistä ja näkemistä lapsille ja koko perheelle ja ihan ilmaiseksi. Tässä paikassa lisäpisteitä tulee siitä, että koira saa kulkea puistossa mukana.

Linnakepuiston portilla




Asevarastoja ja tykin jalusta.








Juoksuhaudoissa oli mukava liikkua.





Miehistökorsussa oli pöydät ja kerrossängyt lepäämistä varten.





Asevarasto.




Olikohan tämä se lääkintäkorsu, jossa oli hoidettu haavoittuneita evakuointi- ja kotiutuskuntoon.





Rico-koirakin pääsi tutkimaan sota-ajan rakennelmia.

Bunkkerin raollaan oleva ovi kutsuu kurkistamaan sisään.

Ketunleivät kukkivat kulkuväylien reunoilla.


Tuliasema.



Tämä retki soveltuisi #retkihaasteen kohdaksi "15. Retki luontokohteeseen, jota ystävä suositteli." Kuulin kohteesta nimittäin muutamalta työkaverilta ja pitihän minunkin käydä valloittamassa linnakkeet. =) Tai sitten tämä voisi olla myös "49. Retki luontokohteeseen, jossa haastat itsesi.", sillä korkeanpaikankammoiselle näköalatorniin kiipeäminen oli eräälainen saavutus. En välttele korkeita paikkoja, mutta en kykene nauttimaan niistä juurikaan. 

8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia.



22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki.




Aiemmin keväällä teimme jo retken Yyteriin katsomaan merta lasten kanssa. Tuo retki täytti samalla kertaa ainakin kohdat "8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia. " ja "22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki." Sillä samalla reissulla nautiskelimme kuumat kaakaot kuksista kuunnellen ja ihaillen meren pauhua. Yksi keväinen iltalenkkini toimi "47. Retkenä, jolla havainnoit keväänmerkkejä." Tuolla lenkillä käki kukkui, töyhtöhyyppälenteli, koivu oli hiirenkorvalla ja rentukka ja valkovuokko kukkivat.





47. Retki, jolla havainnoit keväänmerkkejä.














Retket ovat kivoja ja tämä haaste myös. Taas on uusi retki suunnitteilla, nimittäin lintutornille. Minne sinä aiot retkeillä seuraavaksi?

-

Lepoa ja kevään merkkejä







Maanantai-iltana lähdin ihan illan viimeisinä hetkinä juoksemaan. Olin ollut Helsinki City Runin jälkeen viikon juoksematta, sillä ei vain yksinkertaisesti tehnyt mieli juosta. HCR:ssä minua alkoi vaivata vatsa, joka kramppasi jotenkin itse kisassa ja vatsaa poltteli hetkittäinkisaa seuraavina päivinä. Seuraavana päivänä eli sunnuntaina pesisharjoituksien jälkeen jumittui niska. Niska ja hartiaseutu menivät todella kipeiksi ja vaativat tulehduskipulääke- ja voltairekuurin pariksi päiväksi. Kun niskakipu hellitti parin päivän päästä, niin ääneni käheytyi ja hävisi lähes kokonaan ja syyksi epäilen koivuallergiaani.  Viime viikolla en juossut mutta pelasin tiistaina ja torstaina kuntopesistä. =) Koko viikon jalat olivat tuntuneet "oudoilta", siis sellaisilta, joilla ei vaan tunnu kivalta lähteä juoksemaan. Odotin siis yli viikon, kunnes maanantaina lähdin juoksemaan.




Ojanpenger ja valkovuokkoja

Maanantai-iltanakin olin jo kertaalleen päättänyt, että en lähde lenkille, kunnes päätin lähteä nopeasti ennen lasten nukkumaan menoa juoksemaan ja ottaa koiran mukaan. Minulle epätavallisesti päätin,että tällä lenkillä saa kävellä, jos siltä tuntuu ja juoksen niin hiljaa, että tuntuu hyvälle. Tälläinen lähestymistapa kannatti, sillä se antoi minulle aikaa havannoida aivan loistavaa keväistä iltaa. Katse hakeutui erilaisiin kevään merkkeihin, kuten ojan reunalla kasvaviin valkovuokkoihin ja rentukan kukkiin sekä hiirenkorvilla ja pienissä lehdissä oleviin koivuihin. Lenkkini varrella oli hevosia laitumella ja aurinko pilkotti milloin metsän siimeksestä ja milloin pellon takaa.

Koivu hiirenkorvilla



Kevään metsästäjät


Kun en jahdannut kilometrejä tai laskenut minuutteja, koko mahtava luonto avasi minulle ovensa aivan eri tavalla. Kurvatessani metsän siimeksestä takaisin peltotielle saatoin erottaa kukkuvan käen. Pellolla ajelivat traktorit tehden peltotöitään ja hätääntynyt töyhtöhyyppä lenteli ympäriinsä ja puolusti pellon laidalla olevaa pesäänsä. Kevät on vaan niin ihanaa aikaa, jotenkin niin herkkää ja koskettavva. Joka paikassa tapahtuu jotain niin ihmeellistä. Oli hienoa päästä ihan tavalliseksi aiotulla iltalenkillä päästä kokemaan kevään ihmettä ja kaikki vain pitämällä silmät auki ja keskittymällä ympäröivään luontoon. Minulla kului lenkillä tunti ja loppumatkasta asti jalat tuntuivat aukeavan ja rentoutuvan. Kotona sekä jalat että mieli oli levännyt sekä rentoutunut. Kevätillat <3

Ilta-aurinko peltomaiseman päällä.. aah.. niin kaunista.

 

Tämän viikon nautin vain ulkoilusta ja juoksusta ilman tavoitteita. Ensi viikoksi koitan löytää seuraavia juoksutavoitteita, joita kohti lähteä suuntaamaan. Olen supertyytyväinen, että sain todistettua itselleni olevani "puolimaratonkunnossa". Nyt sitten toivon tietysti pystyväni loppuvuoden aikana parantamaan aikaa mahdollisimman paljon. Nyt selaamaan kalenterista mukavia juoksukilpailuja loppuvuodeksi.

Hyppelyä merenrantakivikolla - niin hauskaa.

Oletko sinä löytänyt kevään taian? Täällä on myös lasten kanssa bongailtu kesänmerkkejä kuten lintuja..  peippoja, västäräkkejä ja kyllä haarapääskytkin on nähty ja ikuistettu ihan valokuvaksi. Ihana jakaa lasten aito ihastelu ja ihmettely luonnon ihmeitä kohtaan.Vielä kun lisää ihmettelyyn liikunnan ja luonnossa liikkumisen, niin kaikki on täydellistä. Tänään hyppelimme kivisellä rannalla Reposaaressa. Miten hyödyllistä nilkkajumppaa myös äidille.. Mutta siitä sitten toisella kertaa.

Ihanaa Helatorstain iltaa juuri Sinulle!  Nauti keväästä, auringosta ja luonnosta! =)

Ensimmäinen HCR - juostu!



MINÄ TEIN SEN!!



Minun Helsinki City Runini starttasi vähän klo 15.10 jälkeen, kun pääsimme juoksemaan lähtöviivan yli kaverini Annikan kanssa. Olimme startanneet oranssista lähtöryhmästä ja arvioineet tavoiteaikamme "hieman" liian kovaksi. 1.41.00 sijaan 1.46.00 olisi lähempänä tämän hetkistä kuntoa. Suunnitelmanamme oli lähteä juoksemaan ensimmäinen 5 km reilua 5min/km ja kiristää siitä sitten aina pikkuisen joka 5 km:n välein eli kyppiin asti vitosta ja siitä sitten vähän alle jos tuntuu siltä, että voimat riittää.. Jostain kumman syystä aivan jokainen kerta lähden juoksemaan uuden ennätyksen houkutuksen kuva silmissä. Eikä missään vaiheessa tule mieleen päälä olevan stressin vaikutukset kehoon, teipattu jalka tai vähäiset juoksukilometrit. Ei todellakaan. Mikään "Kuha juoksee" ei vaan ole mun juttu.


Lähdimme juoksemaan isona massana ja minun oli todella vaikea löytää tilaa juosta. Ensimmäiselle juomapisteelle asti juoksu oli paikan hakemista, juoksuväylän hakemista, ohittelua ja minun ohittamistani. Taisimme pari kertaa jo erkaantua Annikan kanssa ja löysimme toisemme kuitenkin aina loppujen lopuksi. Kadunvarsilla juostessa ja katukivikoiden reunoilta pomppiessani tai pyörätien sivua kirmatessani jouduin keskittymän todella tarkasti askeleihini. Minulla oli siis ristinäni löysä teipattu nilkka ja kaikki keskittymiseni hienoilta maisemilta meni aika lailla omaan juoksutilaani ja askeltamiseen erilaisilla alustoilla. Jouduimme ottamaan alkumatkasta spurtteja, että kilometrivauhti pysyisi suunnitellun ajan tuntumassa. Ensimmäisen viiden kilometrin väliaika painui päälle vitosen. Omasta mielestäni ensimmäinen väliaikapaikka oli asetettu väärin, sillä se antoi väliajakseni 5.18min/km( ehkä se laskettiin startista?!!). Joku muukin arveli ensimmäisen vitosen olleen parisataa metriä liian pitkä. Muuten ensimmäinen vitonen sujui kevyesti.


HCR-reitti.




Lähestyessä kymppiä askel oli edelleen kevyt ja tuntui, että olisin kirinyt vauhdissa hieman verrattuna ensimmäiseen vitoseen. Kymppi oli juostu ajassa 50.48 ja se teki noin 5,05 min/km-keskivauhdin kympille. Tämä olisi ihan hyvä alku, tästä voisi kiristää, ehdin jo ajatella. Olin kuitenkin viime päivinä pelännyt pahinta, sillä pariin viikkoon juoksu ei ollut enää lenkeillä kulkenut ja 5,30min/km  vauhtikin oli ollut tiukassa. Vähäisen harjoittelun lomassa juoksussani oli ollut aaltoliikettä jo aiemmin, vaikka oli ollut tukkoista ja vaikeaa, niin välillä olikin hyvin kevyttä ja sujuvaa. Toivoin että nyt aaltoliike vaihtaisi suuntaansa tähän kisaan.. .turhaan.. Kympin jälkeen energiat alkoivat loppua.. En vaan jaksanut.. jalat alkoivat painaa.. Tunsin kuinka askel alkoi hidastua ja maitohappoa muodostua jalkojen lihaksiin.. En käsittänyt yhtään.. mitäh?! - tällä vauhdilla..!?? ja kympin jälkeen..!!?? Jostain alkoi kuulua "kolinaa".. Kunnes tajusin, että nauttimani urheilujuomat ja vesi hölskyvät mahassa. Nesteet eivät imeytyneet ja vatsa alkoi kovettua. Olisin tarvinnut energiaa, mutta nesteet eivät imeytyneet. Juokseminen oli todella vaikeaa. Selät alkoivat mennä ohi ja juoksu oli vaikeaa. Huomasin myös oudon asian juoksussani. Vaikeuksista huolimatta minun oli erittäin helppo juosta ylämäkiä, silloin sain yleensä minut ohittaneet kiinni ja alamäissä annoin jalkojen pyöriä kevyesti ja sain taas ihmisiä kiinni, mutta tasaisella eteneminen oli todella vaikeaa. Hiekkatieosuudet olivat minulle todella vaikeita tällä kertaa, jalat pyörivät irtokivien päällä kuin tyhjää..

Sain sinniteltyä itseni 15 km:n kyltille saakka ja siihen mennessä kilometrivauhtini oli kokonaisuudessaan hiipunut jo 5.09 min/km-tasolle.. Sitten juomapiste häämötti edessä  ja joku nainen huusi sanan "rusinoita!". -Jes! ajattelin, tässä voisi olla pelastukseni. Jos en saa mitään nestettä imeytymään, niin mahtaisiko suun kautta imeytyä rusinoista joitain sokereita verenkiertoon, kun mutustelisin rusinoita loppumatkan suussani..?! Ei varmaan mitenkään pidä paikkaansa, mutta rusinoiden mussutus auttoi minua henkisesti. Päivä oli myös lämmin ja ainakin tähän juoksuuni se vaikutti kovasti. Aina auringossa juostessa tuntui todella vaikealta, ihan kuin iho ei hengittäisi ollenkaan ja nautin kovasti viileästä tuulen vireestä ja varjopaikoista, niissä juokseminen tuntui hyvältä ja nautittavalta. Rusinoiden henkisen boostin avulla jaksoin seuraavat pari kolme kilometriä melko helposti. 18 kilometrin kohdalla jalat alkoivat taas painaa ja vatsa alkoi polttelemaan. Päätin vain taistella kilometri kerrallaan, vaikka väsymys painoi ja askel ei noussut ollenkaan. 20 kilometrikyltin jälkeen tiesin, että raahaudun maaliin vaikka väkisin. Olo oli kuitenkin jo niin loppu, että pelkäsin juoksevani itseni niin puhki, että pyörryn johonkin vähän ennen maalia. Tieto maalin läheisyydestä sai minut yrittämään kiristää vauhtia loppua kohti. Oli aivan mahtavaa nähdä uimastadionin rakennus ja tunnistaa alkuverryttelystä tuttuja paikkoja. Sitten ohjaus jalkapallostadionille ja sen sisälle juoksemaan. Sain kuin sainkin loppukirissä ohitettua muutaman edessä juoksijan. Mutta maalissa - olin ihan poikki ja vatsassa poltteli.. Hämmästyksekseni juoksukaverini tuli maaliin ihan perässäni, vaikka emme olleetkaan juosseet rintarinnan kuin puolet matkasta.



Siinä sitten se on lopputulos - taistelua ainakin puolet matkasta.



Maalissa tunnelmat olivat sekavat.. Toisaalta olin onnellinen, että olin selvinnyt maaliin ja aika oli kuitenkin alle 1.50.00. Silti aika oli huonompi mitä olin toivonut. Maalissa oli ihana pöhinä päällä, ihmiset fiilistelivät ja ottivat kuvia. Olin itse nopean lähtöni vuoksi unohtanut kännykkäkäsivyön kotiin ja jouduin juoksemaan ilman kännykkää. Maalissa olimme ihan ummikkoja, kun emme päässeet heti kuvailemaan mitaleja ja jakamaan tunnelmia someen. Annika onneksi bongasi tuttavansa, joka ikuisti meidät HCR-ständin edessä. Olimme me siellä vaikka kukaan ei nähnytkään.. =) Kentällä oli todellakin ihanaa vilskettä, mainosständejä ja jaossa erilaisia tuotenäytteitä, alkoholitonta kuohuviiniä ja olutta ja rusinoita,  niitä minä osaan arvostaa tämän päivän jälkeen aivan eri tavalla kuin ennen. 



Kumpikin onnellisesti maalissa - niin hienoa!


Lähdimme kävelemään tai paremminkin hoipertelemaan kohti kentän ulosmenokulmaa ja sieltä kohti linja-autoa. Linja-autoon pääsyyn meni tovi, sillä olo jouksun jälkeen oli ihan tööt. En todellakaan tiedä mitä tapahtui, mutta oli kyllä yksi vaikeimpia juoksujani. Tällä kertaa voin rehellisesti sanoa, että annoin kaikkeni ja yhtään nopeampaa en olisi päässyt. Tätä on turha jossitella, kaikki oli nyt annettu. Linja-autoon saavuttuamme kuulimme, että meitä olikin jo odoteltu juoksukaverimme Orvon toimesta. Orvo juoksee kisoissa yleensä alkuvauhdin minua hieman hitaampaa (lue: järkevämmin ), kun kirmaan alut aina kovempaa (lue: tyhmemmin). Tasaisella vauhdillaan Orvo ottaa minut aina lopussa kiinni ja viimeiset kilometrit taistelemme sitten kumpi tulee ensin maaliin. Tänään se oli Orvo, joka tuli maalin itseäni reilu minuutti nopeammin. Emme tosin nähneet toisiamme koko juoksun aikana. Olen superonnellinen niiden kaikkien puolesta, jotka juoksivat tapahtumassa hyvän juoksun, ehkäpä oman ennätyksensä. Onnea onnistuneille!!!





HCR tapahtumana oli oikein onnistunut. Omalta osaltani jäi kyllä niin paljon hampaankoloon, että toivon päätyväni juoksemaan tänne myös ensi kerralla. Oma juoksuni oli nyt niin kärsimystä, etten ehtinyt keskittyä kauniisiin ja erilaisiin maisemiin, mutta hienoja ne olivat. Toivoisin vielä pääseväni tälle samalle reitille pitkikselle. Nauttimaan sellaisella hiljaisella kiireettömällä vauhdilla kauniista ja mahtavista maisemista. Joku Helsinkiä tunteva voisi kertoilla samalla minulle paikoista ja maisemista. Anyone? =) Ensi kerralla voisin ehkä tehdä kuten kaverini Anna ja tulla Helsinkiin jo päivää ennen ja nautiskella kaupungin tunnelmasta ja kisafiiliksestä pitemmän kaavan mukaan. Kun ihmettelin ihmisten vähyyttä, niin se kertoi vain hienosti onnistuneesta aikataulujen porrastamisesta. Missään ei tarvinnut jonottaa. Edes vessaan en jonottanut koko aikana ja miten ihanaa oli käydä suihkussa ja saunassa uimastadionilla. Sielläkin oli tilaa hienosti. Ensi vuonna muistan sitten ottaa uimapuvun mukaani. =) Haluaisin myös vihdoin tavata kaikki ne juoksublogien kautta sometutuiksi muodostuneet juoksubloggarit myös livenä. Tässä tapahtumassa piti nahdä ja tavata kaikki, mutta kuinkas kävikään? 

Kotimatkalla linja-autossa oli alkumatkasta tunnelmaa kun ihmiset kävivät läpi juoksujaan. Takapenkin miehet olivat keksineet oivan suunnitelman: Kun juoksee puolikkaan vain kerran vuodessa niin se on aina SB (season best) eli kilpailijan kauden paras tulos.


Matka oli kaikenkaikkiaan mahtava kokemus. Kuka muu oli mukana HCR:ssä? Aiotko tulla ensi vuonna? Mitä haluaisit ensi vuonna kokea? Jäikö sinulla parantamisen varaa tai mitä haluaisit ensi vuonna erityisesti nähdä tai kokea? Fiiliksiä? Kerro minulle. Luen mielelläni teidän kaikkien ihanien kokemuksia tuosta ikimuistoisesta päivästä. 



Ai niin. Kannattiko lähteä mukaan?! -Todellakin kannatti! Kaikista vaikeuksista huolimatta olen monta hienoa hetkeä ja kokemusta rikkaampi. Kiitos HCR-tiimiläiset, järjestäjät, talkoolaiset, juoksijat, kannustajat, SUL ja kaikki, jotka osallistuivat päivän järjestämiseen tavalla tai toisella. <3

P.S. Kotiin saavuttuani ja pengottuani urheilukassiani jouduin myöntämään, että en löytänyt HCR-mitaliani enää mistään.. Olipahan seikkailu. =)

HCR - LÄHDÖSSÄ




Valmistautuminen

Sain osallistumiseni Helsinki City Run -tapahtumaan blogiyhteistyönä ja olin superonnellinen ja kiitollinen, sillä olin koko viime kevään lueskellut jalkavaivaisena toisten hehkutuksia tapahtumasta. Tänä vuonna tilanteeni oli vähän parempi, tosin jalkavaivat olivat edelleen vaivanneet ja kilometrejä minulla on koossa alkuvuodesta vajaa 300 km. Olen joutunut taiteilemaan jalkavaivojen kanssa ja potimaan, pystyykö kipuilevalla jalalla juoksemaan ?! Lenkkeilemään olen päässyt noin 1-3 kertaa viikossa ja kovempia treenejä sain alle muutamia ja pari kisaa (täällä, ja täällä), jotka käyvät treenistä nekin. Lisäksi olen osallistunut juoksukouluun, jossa muistuteltiin juoksuharjoittelun perusteista ja opastettin monipuolisen harjoittelun saloihin. Oma harjoitteluni ei ollut ehjää, koska en voinut juuri juosta pitempiä maktkoja, ettei jalka rasittuisi. Halusin kuitenkin osallistua niin paljon hehkutettuun tapahtumaan, että tiesin pystyväni juoksemaan jalka teipattuna.


Minun evääni matkalle: teippiä ja teipattu jalka, luottokengät, HCR-paita ja kilpailunumero

Kiirettä ja stressaavia viikkoja

Koko tapahtumaan osallistumista ja siihen valmistautumista valitettavasti varjosti todella kovat työkiiret, jotka sijoittuvat aina kevääseen. Kaikessa mahdottomuudessaan olen tehnyt pitkiä työpäiviä ja vapaa-aikaa ovat lisäksi täyttäneet lasten harrastukset kuten juuri maastokisoissa alkanut yleisurheilukausi ja meidän vanhempien yhteinen harrastus eli kuntopesis on juuri startannut ja joukkuejärjestelyt vaativat nekin aikansa. Olin lupautunut vielä ohjaamaan lasten yleisurheilevaa iltapäiväkerhoa, aina kuin ehtisin, joten nämä viimeiset viikot ennen HCR:ää ovat olleet stressin siivittämiä ja mietinkin, että mitenkähän selviän tästä kaikesta.
  

 Juoksukaverin kanssa matkaan

Olin lähdössä yhteislinja-autokuljetuksella kohti Helsinkiä ja mukaani oli tulossa juoksukaverini Annika. Olimme suunnitelleet juoksevamme yhdessä, koska Annikalla on rautainen kestävyys, mutta minulla on (vielä) hieman nopeampi vauhti ja vauhtikestävyys, voisimme siis tukea toisiamme. Olimme tehneet pari reilun kympin lenkkiä yhdessä, jossa juoksimme kevyesti hieman alle 5min/km-vauhtia ja päätimme laittaa itsemme samaan lähtöryhmään. Laitoimme tavoiteajaksi 1.41, vaikka todellisuudessa lähdimme tavoittelemaan noin 1.45 aikaa. Tuon pitäisi tulla sillä noin 5 min/km-vauhdilla. Annikalle se olisi ennätys, itselleni ei mutta näin toiskuntoisena ja vähän juosseena joutunen hyväksymään tosiasiat ja toivomaan, että ennätykset ovat jossain edessäpäin..


Minä ja Annika - juuri ennen lähtöä

 Yhteiskyydityksellä perille

Lähdin matkaan yhteiskyydityslinja-autolla ja se oli vaivaton tapa matkustaa, sillä linja-auto otti kyytiin matkalta ja eteni yhden paussin taktiikalle aina Olympiastadionin viereen parkkiin. Linja-autosta löytyi tuttuja juoksijoita eri juoksutapahtumista ja vähän tuntemattomimpiakin juoksijoita. Yhdessä oli kiva vaihtaa kuulumisia ja käydä läpi juoksutaktiikoita. Linja-automme oli perillä Helsingissä vasta puoli yhden maissa. 


Uutta ja ihmeellistä

Vaikka juoksunumerot olikin jaettu jo alkumatkasta bussissa, tuntui että aikaa ei kauheasti expoiluun kisahallissa ollut sillä paikka alkoi hiljentyä ohjelmasta. Ehdimme kuitenkin tutustumaan tarjontaan, vaikka jännityksen sekaisissa fiiliksissä en kyennyt sovittelemaan saatikka ostamaan itselleni mitään. Olisin tarvinnut toki uudet juoksukengät, pirteämpiä juoksuvaatteita ja juoksuvyön, mutta niiden hankkiminen jäisi hamaan tulevaisuuteen. Aikaa meni vaatteiden vaihdon kanssa säheltämiseen ja loppujen lopuksi taisimme vaihtaa ne Töölön kisa-hallin suihkutiloissa, sillä saimme jättää tavarat siinä lähistöllä parkissa olleeseen autoon.  Kaikki oli minulle ensikertalaisena uutta ja ihmeellistä, vaikka linja-autokuski ystävällisesti ohjasikin käsimerkein meitä aina lähtemään oikeaan suuntaan. Minun oli tarkoitus treffata vihdoinkin Juoksuaskeleet -Satu, mutta viestittelyistä ja soitostakin huolimatta aikataulut ja askelmerkit eivät vaan yksinkertaisesti kohdanneet. 


HRC.fi
Missä kaikki ihmiset ovat?

Ennen lähtöä ihmettelimme ihmisten vähäistä määrää Töölön kisa-hallilla ja itse lähtöaukealla. Olimme lähdössä matkaan toisessa lähtöryhmässä ja ihmiset alkoivat valua aukealle vasta vähän ennen lähtöä. Ei niitä minun mielestäni niin paljon silti ollut. Ihan kuin vähän isommassa juoksutapahtumassa. Syy ihmisten vähyyteen johtui tietysti porrastetuista lähdöistä ja niinpä koko ajan tuntui vähän ihmeelliseltä uskoa, että täällä olisi vajaa 10 000 ihmistä juoksemassa samaa kierrosta. Positiivista oli tietysti se, että oli tilaa ja mahtui liikkumaan. 

Viime hetken tunnelmat

Kävimme verkkailemassa uimastadionin luona ja pääsimme näkemään Martinan treeniryhmän viimeistelyt ennen h-hetkeä. Verryttelimme vähän ja kipaisimme sitten lähtöaukiolle, jossa meidän juoksukaverimme Anna yllätti meidät tulemalla moikkaamaan. Anna oli tullu Helsinkiin jo edellisenä päivänä ja viettänyt laatuaikaa itsekseen. Nyt hän odottelisi vielä jonkin aikaa ruskean ryhmän lähtöä. Meidät oranssit oltiin jo kutsutte lähtöalueelle. Niin jännää.. Kohta alkaisi ensimmäinen HRC:äni...


Tulee taas niin pitkä postaus, että pakko kirjoittaa loppuosa erikseen.. Jatkoa seuraa.. =)











HARJOITUSVIIKKO 17/2017 KUVANA


Tämä kuva vaan jotenkin kuvaa hyvin harjoitusviikkoani..
Harjoitusviikko kuvana







- Katso edellä olevaa kuvaa ja mieti mitä se voisi kertoa harjoitusviikostani.. Sitten voit lukea alapuolelta, miten se kuvaa edellistä viikkoani.










- Kuvassa paljon tyhjää, joka kuvaa lepoa eli päiviä ilman treeniä. Kaksi jalkaa kuvaavat sekä viikon kahta ainoaa juoksulenkkiä sekä samalla ne ovat pääosan esittäjiä ja suunnan näyttäjiä. Olisin nimittäin voinut juosta enemmänkin, mutta minun on kuunneltava jalkojani ja ne tuntuivat väsyneiltä. Suunnitellut harjoitukset eivät onnistuneet. Jalat seisovat tasaisella maalla, joka kuvaa tapauksessani hyvää edellistä viikkoa. Tarkkasilmäiset huomaavat, että vasemmassa lenkkarissa on kärjessä pieni lovi. Se symbolisoi vasemman jalan jalkavaivoja..








Kuva hitaista lenkkikavereista tiistain lenkillä.


Koska harjoitusviikkoani edelsi minulle kova edellinen treeniviikko, jossa kolme viimeistä päivää oli treeniä ja niistä kaksi kovaa peräkkäin. Päätin ehdottomasti levätä maanantain, ainakin. Tiistaina lähdin koiran kanssa kokeilemaan miltä jalkani tuntuvat ja ne olivat niin väsyneet, että juoksentelimme erittäin rauhallisesti 6 km:n peruslenkin. Keskiviikkona sitten pidin levon taas, sillä jalat eivät tuntuneet valmiilta kovempaan juoksuun. Torstaina minä en päässyt juoksemaan lapsenhoito-ongelmien vuoksi, vaikka muuten se olisi ollut ihan mahdollista ainakin kevyesti. Perjantaina minun piti juosta tasavauhtinen lenkki noin 5.30min /km-vauhdilla ja matkaa olisi saanut olla 10-14km. Vauhti ei pysynyt ihan niin tasaisena kun olisin halunnut, mutta syynä oli reitin mäkisyys ja erilaiset juoksualustat kuten soratie, pururata ja asfaltti sekä ylä- ja alamäet. Loppujen lopuksi kilometrivauhdiksi tuli 5.18 min/km eli tuli juostua liian kovaa. Muistelen, että lenkki ei tuntunut erityisen helpolta. Edellinen viikko oli jättänyt rasitusta jalkoihin. Lauantai ja sunnuntai menivät lepäillessä ja muuten vain touhutessa lenkille lähdin vasta maanantaina. Sen verran paljastan, että jalat eivät tuntuneet vieläkään levänneiltä.. Ou nou..




maanantaina - lepo
tiistaina - superhidas ja rento 6 km:n lenkki koiran kanssa
keskiviikko - lepo
torstai - lepo
perjantai - 10.33km / 54.40
lauantai - lepo
sunnuntai - lepo





Juoksua yhteensä: 16.33km ja jalat tuntuvat edelleen rasittuneilta ja koko keho myös. Täytyy varmaan venytellä ja rullailla kehoa auki ja kuona-aineita liikkeelle huomenna tiistaina.




Supermahtavaa alkanutta viikkoa kaikille! HCR-lähestyy uhmaavasti ja ajatukset hiipivät kohti puolimaratonia ja siihen valmistautumisrutiineja.. =)








P.S. Millainen kuva kuvaisi parhaiten sinun harjoitusviikkoasia? =)