#Retkihaaste - retki linnakepuistoon


Reposaaren Linnakepuisto



Otan osaa #RETKIHAASTEeseen ja lupasin kertoilla retkistäni myös teille. Helatorstaina lähdimme retkelle Reposaareen eli paikallisten suussa ääntyvään Räpsööseen. Halusin viedä lapset tutustumaan merenrannalla, mutta metsän siimeksessä sijaitsevaan Linnakepuistoon. Puistossa on nähtävillä sodanaikaisia, mutta kunnostettuja bunkkereita, juoksuhautoja, korsuja ja ammusvarastoja. Kohteisiin saa tutustua vapaasti kiertäen opastauluilla merkattua reittiä. Jokaisesta kohteesta on vielä lisätietoa erikseen. Linnakepuistossa on myös näköalatorni, josta näkee pitkälle niin meren kuin mantereenkin suuntaan. Tämä on taas yksi Porinseudun hienoista ulkoilmakohteista, joissa on tekemistä ja näkemistä lapsille ja koko perheelle ja ihan ilmaiseksi. Tässä paikassa lisäpisteitä tulee siitä, että koira saa kulkea puistossa mukana.

Linnakepuiston portilla




Asevarastoja ja tykin jalusta.








Juoksuhaudoissa oli mukava liikkua.





Miehistökorsussa oli pöydät ja kerrossängyt lepäämistä varten.





Asevarasto.




Olikohan tämä se lääkintäkorsu, jossa oli hoidettu haavoittuneita evakuointi- ja kotiutuskuntoon.





Rico-koirakin pääsi tutkimaan sota-ajan rakennelmia.

Bunkkerin raollaan oleva ovi kutsuu kurkistamaan sisään.

Ketunleivät kukkivat kulkuväylien reunoilla.


Tuliasema.



Tämä retki soveltuisi #retkihaasteen kohdaksi "15. Retki luontokohteeseen, jota ystävä suositteli." Kuulin kohteesta nimittäin muutamalta työkaverilta ja pitihän minunkin käydä valloittamassa linnakkeet. =) Tai sitten tämä voisi olla myös "49. Retki luontokohteeseen, jossa haastat itsesi.", sillä korkeanpaikankammoiselle näköalatorniin kiipeäminen oli eräälainen saavutus. En välttele korkeita paikkoja, mutta en kykene nauttimaan niistä juurikaan. 

8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia.



22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki.




Aiemmin keväällä teimme jo retken Yyteriin katsomaan merta lasten kanssa. Tuo retki täytti samalla kertaa ainakin kohdat "8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia. " ja "22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki." Sillä samalla reissulla nautiskelimme kuumat kaakaot kuksista kuunnellen ja ihaillen meren pauhua. Yksi keväinen iltalenkkini toimi "47. Retkenä, jolla havainnoit keväänmerkkejä." Tuolla lenkillä käki kukkui, töyhtöhyyppälenteli, koivu oli hiirenkorvalla ja rentukka ja valkovuokko kukkivat.





47. Retki, jolla havainnoit keväänmerkkejä.














Retket ovat kivoja ja tämä haaste myös. Taas on uusi retki suunnitteilla, nimittäin lintutornille. Minne sinä aiot retkeillä seuraavaksi?

-

1 kommentti

paleredrose kirjoitti...

Paljon mielenkiintoista katseltavaa. Blogissani arvonta retkeilijöille, tule mukaan! http://paleredrose.blogspot.fi/2018/05/kirjaesittely-ja-arvonta.html
Terkuin Katja