Tampere Countryside ja Myllyn lenkki




Viime vuonna täysin kaikkeni antaneena maalissa, minulle aivan liian mäkisen reitin jälkeen, en suinkaan todennut että tämä oli tässä - ei sovi minulle... VAAN: "Tänne tulen ensi vuonna uudestaan ja aion juosta mäet nopeammin kuin nyt!!" 30.07.2016  TCM Myllynlenkki - 1.05,09

Kuva: juoksemaalla.fi



Tänäkin vuonna pääsin osallistumaan kisaan Takomorunnerssin kautta. Ihastuin juoksutapahtuman lämminhenkisyyteen jo viime vuonna ja halusin ehdottomasti mukaan uudestaan haastamaan itseni kunnolla. Odotin innolla myös toisen Takomorunners-juoksijan, Minnan tapaamista. Uusiin ihmisiin on aina kiva tutustua ja juoksutapahtumissa tapaa yleensä uusia tuttavuuksia ja törmää vanhoihin tuttavuuksiin. Tälläkin kertaa minulle tuli niin kiire lähtö, että en ehtinyt paikalle kuin suunnilleen puolituntia ennen lähtöä. Ehdin hakemaan juoksunumeroni, viemään vaihtovaatteeni autoon, kastelemaan lenkkarini märässä pellossa ja tapaamaan Minnan ja toivottamaan onnea hänen juoksuunsa. Hän oli juoksemassa puolimaratonia ja minä lähdin juoksemaan noin 12,5 km:n pituista Myllyn lenkkiä.

Onninstuin kastelemaan kenkäni märässä peltoheinässä jo ennen lähtöä - ensi vuonna otan kumisaappaat mukaan. ;)



TCM-lähtötrukit.     Kuva: juoksemaalla.fi
Lähtö tapahtui taas pellolta kahden trukin väliin viritetyn lähtökankaan alta. Viime vuodesta viisastuneenaolin päättänyt juosta pelkästään tuntemusten mukaan, en katselisi kelloa vaan juoksisin sillä tavalla sopivan rennosti. Tulevissa mäissä ei voi tuijottaa aikaa vaan ylämäet menevät hitaammin ja alamäet yritetään palautua ja jolkutella nopeammin.

Kuva: juoksemaalla.fi



Kuva:juoksemaalla.fi

Mitä isot edellä,  sitä pienet perässä - kuva lasten juoksukisasta. Kuva:juoksemaalla.fi

Tänä vuonna juoksu alkoi sujua alusta alkaen paremmin kuin edellisenä vuonna. Ylämäet eivät tuntuneet niin pahoilta ja tällä kertaa huomasin myös  matkalla olleet alamäet ja kykenin palautumaan niissä paremmin kuin viimeksi. Sinänsä ihmeellistä, koska en ole kyennyt treenaamaan tänä vuonna edellistä vuotta paremmin jalkavaivojen vuoksi. Olen ehkä palautunut olemattomista treeneistä paremmin ja harrastanut kevyempää liikuntaa kuten kävelyä ja melontaa. Nyt innostuin kuitenkin urheilukellon näkymästä, joka näytti minun paikoitellen juoksevan 4.50min/km-vauhtia. Mäet tietysti menivät hitaammin. Matka oli tällä kertaa aivan erilainen kokemus. Reitti tuntui edelleen raskaalta, mutta ei samalla tavalla kuin viime vuonna. Kun loppusuora häämötti peltoaukeaman päässä olin kyllä puhki, loppukiriä ei hirveästi irronnut, kyllä reitti otti taas kerran naisesta mittaa.



Maalissa jokaista juoksijaa odotti mitali onnitteluiden kera.                                              Kuva: juoksemaalla.fi



Syypää mun hymyyn: uusi reittiennätykseni!


Tänä vuonna maalissa odotti iloinen yllätys. Kello pysähtyi reilu kaksi minuuttia parempaan aikaan kuin edellisenä vuonna. Ensi vuoden tavoitteena olisi juosta lenkki alle tunnin aikaan. Haasteita täytyy olla. 05.08.2017 Myllyn lenkki - 1.02,37 

Suihkut toimivat hienosti ja lämmintä vettä virtasi.

Tulin Myllyn lenkiltä maaliin toisena naisena ja pääsin nauttimaan suihkutiloista ihan omassa seurassani. Suihkut toimivat hienosti ja vesi oli lämmintä. Jotenkin aivan kaikki tuntuu hienolta rankan urheilusuorituksen jälkeen. Kuinka hienoa on päästä hikisenä ja märkänä lämpimään suihkuun ja vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. Niin ihanaa! Suihkun jälkeen pääsin syömään höyryävää ruokaa, tänä vuonna osallistumiseen kuuluva ruoka oli broilerikiusausta salatteineen, leipineen ja ruokajuomiseen. Ulkona alkoi taas sataa, koska päivän sää oli hyvin vaihteleva. Mutta ruokateltan sisällä oli tunnelmallista kuunnella sateen ropinaa ja nauttia hyvästä ruuasta. Hyvä ruoka, parempi mieli. =) Ruokaillessani minulle tuli juttelemaan vanha opiskelukeveri reilun kymmenen vuoden takaa, jonka olin tavannut vilaukselta lähdössä. Hän oli kilpailussa perheensä kanssa kannustamassa vaimoaan, joka juoksi puolimaratonin. Oli kyllä mahtavaa nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia.

Ruokailu tapahtui ulkona teltan alla suojassa sateelta, miten tunnelmallista.             Kuva: juoksemaalla.fi




Uudet juoksututtavat - Minna ja Marika

Ruokailun jälkeen menin odottamaan Minnaa, joka oli tulossa pian maaliin puolimaratoniltaan. Minna juoksi hienosti ja piti myös kovasti tapahtumasta. Menin vielä Minnan seuraksi ruokailuun ja ehdimme vaihtamaan juoksukuulumisia ja Minna oli lähdössä syyskuussa juoksemaan Tukholmaan puolimaratonin. Itsekin olen haaveillut osallistuvani ulkomailla johonkin juoksukilpailuun. Sekin on tavoite tai haave tulevaisutta varten. Ruokailun jälkeen otimme vielä selfien muistoksi mukavasta tapahtumasta ja sovimme tapaavamme uudestaan jossain juoksutapahtumassa, jos ei aikaisemmin niin seuraavana vuonna Tampere Countryside Marathon-tapahtumassa. =)


Maalla se vain tuntuu paremmalta! Kuva: juoksemaalla.fi


Olen näköjään mieltynyt maalaismaisemiin, sillä tänä vuonna aikaisemmin jo juoksin Juhannusaattona Kiuruveden maalaismaisemissa Valion maitojuoksun ja nyt tulin jo toisen kerran juoksemaan maalle. Kyllä olen samaa mieltä tapahtuman mainosbannerin kanssa - Maalla se vain tuntuu paremmalta. Jos et itse usko, suosittelen kokeilemaan. Tänne aion tulla ensi vuonna uudestaan. Tavoitekin on asetettu. :)


Millaisia tavoitteita sinä olet saavuttanut tänä vuonna juoksun suhteen ja mitä tavoitteita olet asettanut ensi vuodelle? 

Mahtavaa juoksuvuoden loppua kaikille! =)













Ei kommentteja